Tampereen Teknillisen Seuran matemaattis-luonnontieteelliset stipendit
Tampereen Teknillinen Seura lähes kaksinkertaisti yläkoulujen oppilaille jaettavien stipendien määrän. Vuonna 2011 stipendejä jaettiin kaikkiaan 38 koululle, kun viitenä aiempana vuonna koulujen määrä oli 23. Stipendi jaettiin nyt ensimmäistä kertaa myös Tampereen kaupunkiseudun kehyskuntien yläkouluihin. Jokainen stipendi on arvoltaan 118 euroa, ja sen tarkoituksena on kannustaa matemaattis-luonnontieteellisten aineiden – erityisesti pitkän matematiikan – opiskeluun.
Stipendi on kannuste matematiikan osaamiseen ja opiskeluun sekä erityisesti aktiiviseen ja innostuneeseen soveltamiseen. Seura toivoo, että stipendi kannustaa peruskoulunsa juuri päätökseen saaneita nuoria opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellisiä aineita nykyistäkin enemmän.
Tällä hetkellä lukion pitkän matematiikan opiskelijoita on suhteessa vähemmän kuin näitä taitoja edellyttäviä jatko-opiskelupaikkoja.Tämä johtaa puolestaan siihen, että aloituspaikoille otetaan valmiuksiltaan heikompia opiskelijoita.Perustaidot on opetettava yliopistoissa ja opintoajat saattavat pidentyä tästä syystä. Panostamalla siis jo yläkoulussa ja lukiossa matemaattis-luonnontieteellisen pohjaan jatko-opinnot alkavat sujuvammin ja mahdollisuudet valmistua tavoiteajassa ovat paremmin saavutettavissa. Alhaisemmalla matemaattis-luonnontieteellisellä osaamisella yliopistoon tulevat valmistuvat myös alhaisemmalla matemaattis-luonnontieteellisellä osaamistasolla.