Kanna kortesi kekoon TTY-säätiön pääoman kartuttamiseksi

12.8.2011

Tampereen Teknillinen Seura, yksi TTY-säätiön perustajista, haastaa jäsenensä mukaan kartoittamaan säätiön pääomaa.

Jäsen: vielä ehtii osallistua haastekampanjaan!



Tampereen Teknillinen Seura on TTY-säätiön perustajia. Seura on jo lahjoittanut säätiöpääomaan 200.000 euroa. Maaliskuun 2011 kuukausikokous päätti lahjoittaa vielä 50.000 euroa lisää. Seuran hallitus on lisäksi päättänyt kannustaa Seuran jäseniä osallistumaan myös yksilöinä tähän säätiöpääoman kartuttamiseen ja täten tukemaan tamperelaista teknillistä yliopistokoulutusta.

Tätä tarkoitusta varten Seura on avannut erillisen tilin, johon nämä vapaaehtoiset, ylimääräiset jäsenmaksut kerätään. Summan jokainen jäsen voi valita vapaasti. Varat tullaan lahjoittamaan lyhentämättömänä TTY-säätiön säätiöpääomaan. Huomannette, että esimerkiksi jokaista 50 euroa kohti lahjoittaa valtio 125 euroa eli valtio 2,5-kertaistaa säätiön peruspääomaan tehdyt lahjoitukset.
 
Tämä ylimääräinen ja vapaaehtoinen jäsenmaksu pyydetään maksamaan TTS:n lahjoitustilille 172330-8910, viitenumerolla 1009.
 
Mikäli koette yliopistokoulutuksen niin merkittäväksi, että haluatte tukea sitä useilla
sadoilla euroilla, kannattaa se tehdä suoraan TTY-säätiölle, sillä tuolloin saatte
verohyödyn 850 euroa ja sitä suuremmista lahjoituksista.
 
Lisätietoja sivulta http://www.tut.fi/varainhankinta sekä TTS:n hallituksen jäseniltä