Uuden puheenjohtajan tervehdys

12.9.2022

Kuvasssa oikealta: edellinen puheenjohtaja Pekka Markkula, nykyinen puheenjohtaja Sanna Nokelainen, TTS:n sihteeri Masi Kajander
Kuvasssa oikealta: edellinen puheenjohtaja Pekka Markkula, nykyinen puheenjohtaja Sanna Nokelainen, TTS:n sihteeri Masi Kajander

Hyvät Tampereen Teknillisen Seuran jäsenet,


Uusi toimintakausi on jälleen lähtenyt käyntiin, hallitus on järjestäytynyt ja allekirjoittanut
aloittanut puheenjohtajana kuusivuotisen kautensa päättäneen Pekka Markkulan jälkeen.
Lämmin kiitos Pekalle aktiivisesta ja eteenpäin katsovasta otteesta Seuran johdossa sekä
pitkäaikaisesta työstä tarkoitusperiemme eteen.


Itselleni TTS on ollut tärkeä yhteisö jo yli kymmenen vuotta ja nyt olen saanut kunnian
luotsata Seuraa seuraavan kolmen vuoden ajan. Olen ylpeä siitä, että voin olla osa lähes
130-vuotista tarinaa, jossa pääosassa ovat jäsenet ja yhdessä tekeminen, ajassa eläminen,
tekniikan edistäminen sekä vaikuttaminen sen monissa muodoissaan. Sydämellinen kiitos
siis saamastani luottamuksesta!


Juhlavuoden suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa ja siihen liittyen meillä on idea järjestää
ensi syksylle 130 tekniikan TET-paikkaa esim. kahdeksasluokkalaisille. Tämä vaatii kuitenkin
selvän projektin ja sille innokkaan tiimin sekä vetäjän. Projektissa pääsee tekemään
yhteistyötä useiden sidosryhmien kanssa, harjoittamaan markkinointi- ja viestintäosaamista
sekä ennen kaikkea tuoda tekniikan alaa esille houkuttelevana uravaihtoehtona. Olisitko
Sinä kiinnostunut vetämään ko. projektia tai lähtemään mukaan projektitiimiin? Voit olla
yhteydessä minuun, mikäli projekti houkuttelee tai tiedät henkilön, jota kannattaisi lähestyä
asian tiimoilta!


Aurinkoista syksyä toivottaen,
Sanna Nokelainen
Puheenjohtaja
p. 040-5903098
puheenjohtaja(a)tampereenteknillinenseura.fi