Kuulumisia 133. Vuosijuhlista

1.3.2026

Tampereen Teknillisen Seuran 133. vuosijuhlat järjestettiin Rosendahlissa lauantaina 7.2.2026. Teemana oli tänä vuonna ”Elokuvat ja Glamour”.

Pirkanmaan Elokuvakeskuksen Juha Elomäki piti erinomaisen juhlapuheen elokuvatekniikan alkutaipaleesta Tampereella. Tampereen Teknillinen seura lahjoitti samalla 2000 € Pirkanmaan Elokuvakeskuksen Mediakasvatukseen tukeakseen työtä nuorten parissa. Vuosijuhliin oli kutsuttu myös sisarseuroja pitkin Suomea, joten illan aikana kuultiin iloisia tervehdyksiä niin Turusta, Oulusta, Jyväskylästä, Kuopiosta kuin Kajaanistakin.

Juhlaesityksessä näimme taidokkaan James Bond -teemaisen tanssiesityksen, jonka esittivät Tampereella treenaava tanssipari Miina Jauhiainen ja Mikke Luttinen. He olivat myös itse suunnitelleet koreografian. He ovat tanssineet yhdessä vakio- ja latinalaistansseja 6 vuotta ja saavutuksena on jo tässä vaiheessa 8 suomen mestaruutta ja MM-finaali alle 21-vuotiaiden 10-tanssissa.

Illan pidentyessä meitä viihdytti lempääläisbändi ”the patents”, joka keräsi tanssilattian täyteen useaksi tunniksi. Huolimatta useamman ruokalajin illallisesta valittuine viineineen, veti yöpalaksi tarjotut Hotdogit illallistajat pitkäksi jonoksi.

Saadun palautteen mukaan ilta oli menestys. Vastauksia saatiin 44kpl ja kokonaisarvosanaksi tuli peräti 4,7! Erityisesti tanssiesitystä kiiteltiin ja sitä pidettiin parhaana osana iltaa. Samoin valittua bändiä pidettiin parhaana bändinä pitkiin aikoihin. Toki perinteisillä ohjelmanumeroilla, kuten Teekkarikuorolla ja vanhoilla tansseilla, on omat kannattajansa vuodesta toiseen.

Myös illallinen sai parempaa palautetta verrattuna viime vuosiin, vaikkakin hajontaa tässä oli enemmän. Samoin viinitarjoilusta pidettiin. Palautteen mukaan myös allergiat ja ruokavaliot olivat huomioitu tänä vuonna erityisen hyvin illalliskattauksessa, eikä niissä ollut tänä vuonna moittimista. Kaikkiaan palautteessa oli nähtävissä juhlijoiden tyytyväisyys kokonaisuuteen.  Hyvässäkin Seurassa ihmiset tekevät illan.

Vuosijuhlatoimikunnan puolesta kiittäen,

Klubimestari Tiina Dufva

Kuva: Huurne Visuals